Historiaa

 

Vuonna 1941 helmikuun 4. päivä kello 23.00 kokoontui 10 ravintola-alan ihmistä hotelli Patriassa perustaakseen Suomen Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto ry:n Lappeenrannan osasto nro 22. Puhetta oli johtamassa liiton sihteeri Eino Cajander. Osaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin rouva Sanni Kari ja sihteeriksi Irja Kaskama.

 

Vuonna 1985 isännöimme valtakunnallisia kaksipäiväisiä talvipäiviä. Hiihtokisat käytiin Huhtiniemen laduilla, illalla testattiin Sokos hotelli Lappeen parketin liukkautta ja illallisen maittavuutta. Toiseksi päiväksi siirryttiin Taipalsaarelle hotelli Saimaanrannan maisemiin.

 

Marraskuussa 2000 koitti yhdistymisen aika, kun neljä yksityisen palvelualan ammattiliittoa – Liikeala, Hrhl, Tekeri ja Kiinteistö muodostivat Palvelualojen ammattiliiton PAM r.y:n. Vuoden 2015 lopussa osastomme jäsenmäärä oli 1051, joista maksavia jäseniä 648. Loput ovat eläkeläisiä ja opiskelijajäseniä. Naisia jäsenistöstä on noin 90 %.

 

Vuonna 2009 järjestimme onnistuneesti Savo-Karjalan kesäpäivän. Tapahtumat keskittyivät kaupungin kesäiseen sydämeen, satamaan. Avajaiset ja iltajuhla pidettiin Kasinolla. Yleisurheilukisat olivat perinteisellä Kimpisen stadionilla, jossa nautittiin myös maukas keittolounas. Tarjotinjuoksut olivat Kasinonpuistossa hyvän aurinkoisen sään vallitessa. Kansanedustajat Anneli Kiljunen ja Reijo Paananen ottivat mittaa toisistaan. Osallistujat pääsivät Lappeenrannan kylpylän löylyihin ja altaisiin ja saunajuomat nautittiin Kasinonterassilla.

 

2011 kesäkuussa vietimme osaston 70-vuotisjuhlia muutaman kymmenen juhlijan voimin Tirilän työväentalolla hyvän ruuan,ohjelman ja karaoken merkeissä. Ansioituneita osastolaisia muistettiin liiton kulta- ja hopeamerkein, jotka kiinnitti rintaan PAMin toinen varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen. Kalle esitti myös liiton onnittelut. Kaupungin tervehdyksen toi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen.

 

2016 elokuun ensimmäinen päivä järjestimme kolmannen kerran Savo-Karjalan kesäpäivän. Avajaiset pidettiin Tirilän työväentalolla, liiton tervehdyksen toi puheenjohtaja Ann Selin ja kaupungin Risto Kakkola, kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Yleisurheilukisoihin siirryttiin Lauritsalan kentälle, jossa oli tarjolla lounaaksi Vetyä Visallen vaunusta. Iltapäivä oli vapaata aikaa noin sadalle osallistujalle tutustua kaupunkiin aurinkoisen lämpimässä säässä. Iltajuhla ravintola Amarillossa vietiin hyvän maukkaan ruuan, teatteri Kesyn, palkintojenjaon ja karaoken merkeissä. Paikallisuus sai kiitosta, samoin hyvin  sujuneet järjestelyt.

 

Osastomme jäsenet ovat olleet aktiivisia alan asioihin vaikuttajia. Edesmennyt puheenjohtaja Osmo Miikkulainen toimi useita vuosia ensin HRHL:n,sitten PAM:n hallituksessa. Virpi Torniainen oli Pamin työttömyyskassan hallituksen jäsenenä edustajistokaudella 2010 - 2015. Hän on ollut useita kausia edustajistossa ja valtuustossa, josta erosi tammikuussa 2021 henkilökohtaisista syistä. Anita Jääskeläinen on valtuuston toinen henkilökohtainen varajäsen. Olli Sääski on toiminut MARATA-alan ammatillisessa neuvottelukunnassa. Hän on ollut myös PAMIN työelämävaliokunnan jäsen. 

 

Osastomme on ottanut kantaa alan asioihin mm. koulutuspaikkoihin ja kauppojen sunnuntain poikkeuslupiin.

 

Kautta aikojen olemme järjestäneet koulutustilaisuuksia ajankohtaisista asioista. Jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti vapaa-ajantapahtumiin. Perinteiseksi ovat muodostuneet Savo-Karjalan kesäpäivät, Lappeenranta- Imatra syystapahtuma sekä pikkujoulut.

 

 

 

 

 

Tarjotinjuoksua Savo-Karjalan kesäpäivillä
Tehtävä Savo-Karjalan kesäpäiviltä 2006
Keäpäivien tunnelmaa 2006
Kesäpäivien 2009 vieraita: Leena Rautavuori, Ann Selin,Ari Torniainen
Arvanmyyjät
Keäpäiväpoliisit
Valmiina tarjotinjuoksuun Kasinonpuistossa
Kaarina Kinttu ja Reijo Paajanen vaihtavat kuulumisia

Lisäämme kuvia mm. osastoomme liittyvistä tapahtumista